Vertek urakoitsijana Uudenkaupungin Sundholman kaapeloinnissa

Vertek Oy toimii urakoitsijana Vakka-Suomen Voiman ja VSP:n yhteisrakentamisurakassa Uudenkaupungin Sundholmassa. Urakassa kaapeloidaan sähköverkon lisäksi valokuituverkko maan alle. Yhteisrakentamisurakat säästävät huomattavasti kustannuksia, kun samalla kaivukerralla saadaan rakennettua niin säävarmaa sähköverkkoa kuin nopean nettiyhteyden mahdollistavaa valokuituverkkoa.

Sundholman urakkaan kuuluu keskijänniteilmajohtojen saneerausta noin 4 km ja pienjänniteverkkoa 8 km. Lisäksi alueelle asennetaan kolme uutta puistomuuntamoa. Urakka jatkuu vuoden 2019 loppuun saakka ja viimeistely- ja purkutyöt tehdään talvella.

Turvallisuus on koko konsernissamme asetettu erittäin tärkeäksi ja haluamme olla turvallisuudessa edelläkävijöitä. Työmaamme taajama-alueilla aidataan ja liikenne ohjataan merkein. Pyydämme välttämään asiatonta oleskelua työmaiden lähellä. Jos huomaatte työmaillamme turvallisuuspuutteita, otamme mielellämme vastaan palautteita asiakaspalvelussamme 02 880 0 880 tai asiakaspalvelu@vertek.fi

Lisätietoja:
Työnjohto
Eero Salo
(02) 850 6856
 

Ajankohtaista

Päätehtäviisi kuuluu vastata hankinnoista, sekä toimia tarvittaessa tarjouslaskennan tukena. Hankinnan rooliin kuuluvat mm. maanrakennus-, alihankinta- ja tukkurisopimukset sekä hankintasopimusmallien ylläpito.

Tietoliikenneasentajan tehtävät pitävät sisällään vaihtelevia tietoliikenne-,kupariverkon- ja kuituhitsaustehtäviä.

Vertek Oy toimii Rauman Energia Sähköverkko Oy:n sähköverkon kaapelointitöiden pääurakoitsijana. 

Huomio Turun alueen taloyhtiöpäättäjät❕ Vertek toimittaa sähköautojen latauspisteet kokonaisratkaisuna taloyhtiöösi. 🚗🔌 #sähköautoilu #sähköautonlataus #sähköautonlatauspiste #sähköautonlataaminenkotona #vertek #energinennaapurisi https://vertek.fi/sahkoautojenlatauspisteet/sahkoauton-lataus-taloyhtiossa