Vertek on kasvuhaluinen paikallinen kumppani

Vertekin toimitusjohtaja Simo Rosendahl kävi Rauman Prisman pihalla katsomassa, miten työt etenevät. Kuvassa Rosendahlin kanssa sähköasentaja Pasi Merima.

Paikallisten energiayhtiöiden omistama Vertek pitää huolen, että arki rullaa ja asiakkaat saavat parasta mahdollista palvelua.

Vertekin toimitusjohtajana puolitoista vuotta toiminut Simo Rosendahl toteaa, että Vertekin nimi tunnetaan alueella hyvin, mutta liiketoiminnan laajuuden ja palvelukokonaisuuden tunnettuudessa on paljon tekemistä.

Niinpä tämäkin tarina on hyvä aloittaa faktalla, että Vertek on paikallisten energiayhtiöiden omistama (Vakka-Suomen Voima 75 %, Rauman Energia 25 %) yhtiö, jonka ydinliiketoiminnat liittyvät sähkö- ja tietoliikenneverkkojen suunnitteluun, rakentamiseen, kunnossapitoon ja urakointiin sekä teollisuuden kunnossapitoon.

Rauman Prisman meneillään oleva laajennusprojekti on nostanut Vertekin nimen ja logon monien silmiin. Osuuskauppa Keulan edustajat ovat eri yhteyksissä korostaneet paikallisuuden merkitystä Prisman projektissa.

– Kyseessä on merkittävä projekti. Paikallisuudella on meillekin todella iso merkitys jo pelkästään senkin takia, että omistajayhtiöidemme juuret ovat pitkälti yli satavuotiaat ja ne ovat täällä, Vertekin toimitusjohtaja Simo Rosendahl sanoo.

Hän mainitsee, että yksi Vertekin perusarvoista on pystyä palvelemaan ydinalueiden asiakkaita laadukkaasti ja hinnaltaan kilpailukykyisesti tarjoamalla kokonaispalveluja ja ratkaisuja.

– Olemme tyytyväisiä, että saimme sähköurakoitsijaksi hyvän paikallisen yhtiön. Prisman laajennus- ja uudistustöissä on mukana seitsemän paikallista urakoitsijaa, joten investointi jää suurelta osin hyödyntämään paikallista taloutta, Osuuskauppa Keulan kehityspäällikkö Jyrki Maula toteaa.

Vertek on Keulalle jo entuudestaan tuttu toimija esimerkiksi Rauman Kehätien S-Marketin rakennusprojektista.

– Yhteistyömme on toiminut erinomaisesti. Olemme tyytyväisiä erityisesti siihen, että Vertek pystyy suuren asentajamääränsä johdosta toteuttamaan urakan haastavassa aikataulussa, Maula kiittelee.

Simo Rosendahl nostaa esiin maitokauppavertauksen:

– Sillä on oma arvonsa, että paikallisena yrityksenä hoidamme projektin hyvin. Kun sähköasentaja, työnjohtaja tai minä olemme Prisman kassajonossa, voimme katsoa ketä tahansa silmiin ja olla ylpeitä omasta työstämme. Elämme joka päivä samassa ympäristössä kuin paikalliset asiakkaamme.

Kapasiteetti ottaa vastaan isojakin projekteja tekee Vertekistä vahvan toimijan omalla alallaan. Raumalaisten arjessa hyvin näkyvissä olevan Prisman projektin lisäksi Vertek toimii jatkuvasti esimerkiksi Olkiluodossa ja Yaran tehtaalla Uudessakaupungissa.

– Palveluliiketoimintamme kasvaa voimakkaasti. Teollisuuden sähkökunnossapito on pitkälti ennaltaehkäisevää toimintaa, jonka ytimessä on suunnitelmallisuus. Asiakas asettaa tavoitteet ja me pyrimme ylittämään ne, Rosendahl tiivistää.

Myös energia-alan murros näkyy Vertekin arjessa. Aurinkopaneelien asennuksista tulee jo merkittävä osa liikevaihdosta. Toisena esimerkkinä voi mainita voimakkaasti kasvavat sähköautojen latausratkaisut, joihin liittyviä töitä Vertek tekee nyt merkittävästi enemmän kuin pari vuotta sitten.

– Vertek haluaa keskellä energia-alan murrosta varmistaa kehittymisen energia-alan edelläkävijänä. Tässä osaava henkilöstö, asiakkaat ja eri sidosryhmät ovat avainasemassa, Rosendahl linjaa.

Ajankohtaista

Sähköautojen latauspisteet ovat pian arkea jokaisessa taloyhtiössä.

Riitta Valavuon työpäivät eroavat toisistaan lähes päivittäin, koskaan ei tarkalleen tiedä, mitä päivä tuo mukanaan.

Vertek, eturivin toimija sähköverkon rakentamisessa, etsii nyt aktiivisesti yhteistyökumppaneita maanrakennusurakoihin Rauman alueelle. 

Tehdasalueelle on asennettu yhteensä noin 1600 aurinkopaneelia yhteistyössä Vertek Sähköpalvelu Oy:n kanssa.